Hiljattain Alba-levy-yhtiön julkaisema saksofonitaiteilija Olli-Pekka Tuomisalon levy ”Avenue – Finnish saxophone masterpieces” on mainio sukellus suomalaisten saksofonisävellysten maailmaan.
Levyllä soittavat Tuomisalon lisäksi pianisti Risto-Matti Marin, Linea- ja Osuma-yhtyeet sekä Akateeminen saksofonikvartetti.
Levyllä kuullaan Perttu Haapasen sooloteos, Aria, Jarmo Sermilän Contemplation 2 saksofonille, paimenhuilulle ja syntetisaattorille, Kalevi Ahon Kvartetto saksofonille, huilulle, kitaralle ja lyömäsoittimille, Sampo Haapamäen Avenue saksofonille ja pianolle, Kirmo Lintisen Quattro capricci saksofonikvartetille, ja lopuksi Oliver Kohlenbergin O vos felices saksofonille ja lyömäsoittimille.
Saksofoni mielletään edelleen suuren yleisön keskuudessa ensisijaisesti jazz-instrumentiksi, mutta Olli-Pekka Tuomisalon levy todistaa jälleen kerran sen, että saksofonista on moneksi, myös taidemusiikkiin.
Jarmo Sermilän teoksessa Contemplation 2 saksofoni seurustelee syntetisaattorin ja paimenhuilun kanssa. Tunnelma on ajaton ja avaruudellinen. Saksofoni ikään kuin seikkailee mystisessä äänimaisemassa, hämillään menneisyyden ja tulevaisuuden välimaastossa.
Levyn nimiteoksessa, Sampo Haapamäen Avenue:ssa piano ja saksofoni kilvoittelevat värikkäiden sävelkulkujen ja harmonioiden ristiaallokossa. Haapamäen teoksessa soittajan kyvyt laitetaan koetukselle, sillä saksofoni kiipeää paikoitellen korkeimpaan mahdolliseen rekisteriin.
Kirmo Lintisen Quattro capricci tuo levylle kuulijaystävällistä musikaalisuutta, eli sellaisia harmonioita ja sävelkulkuja, svengiä, räiskettä ja iloa, jotka kuulija ottaa vastaan nautiskellen. Lintisen teoksen tunnelmat vaihtelevat kuin vanhoissa mykkäelokuvissa, nopeasti leikaten ja kuulijaa liikuttaen.
Levyn päättävä Oliver Kohlenbergin hulvaton teos O vos felices päästää höyryt ulos. Rummuista, kontrabassosta ja vibrafonista koottu perinteinen komppiryhmä kohtaa modernin nykymusiikin, kun saksofonisti soittaa rytmiryhmän päälle käsittämättömiä sooloja.
Levyn kokonaisuutta häiritsee se, että teokset on äänitetty useassa eri tilassa (Sibelius-Akatemiassa, Espoon Sello-salissa ja Tampereen konservatoriossa). Akustiikka ja saundi vaihtuvat turhan tiheään.
Ohjelmiston kirjavuus voidaan myös tulkita joko rikkaudeksi tai sekavaksi sillisalaatiksi, mutta tämän levyn kohdalla kokonaisuus toimii. Kyseessä on arvokas lisä vähälukuiseen suomalaisten saksofonisävellysten levytysten joukkoon.
(Yle Radio 1, Uudet levyt. 10.9.2009 Miika Lauriala)
Review by James Manheim
The category of Finnish saxophone masterpieces might seem a small one, but saxophonist Olli-Pekka Tuomisalo, along with various backing musicians, is out to convince you otherwise. He does it with a couple of pieces that stand out even among the collection of music occasioned by wind players’ predilection for extended technique, mixed in with works of other types. The only piece to address the saxophone’s relationship to jazz is Oliver Kohlenberg’s O vos felices (2005), and it’s quite an intriguing work; the bass and percussion put the listener on familiar jazz ground, only to be dislodged by the shifting and unusual relationship of the saxophone to the ensemble. Although composer Kirmo Lintinen has a jazz background, it’s hard to hear in his elegant and rather formal Quattro Capricci for saxophone quartet. There is a work for saxophone and electronics, Jarmo Sermilä’s Contemplation 2, and a 1982 Quartet for flute, saxophone, guitar, and percussion by the only ”name” composer on the program, Kalevi Aho. But Tuomisalo really gets to show his stuff on Perttu Haapanen’s Aria, which requires pitch-perfect vocal gestures from the player, closely integrated with the saxophone sounds, and the title track by Sampo Haapamäki, with its brutal journey through the upper register. Advanced classical saxophone players are sure to find something here they like, but they’ll need to have reached a high level before taking on the latter two works.
Finnish Music Quarterly 3 / 2009, MA
—Harjanne´s title [The Great Trumpet Sonatas] might be sticking its neck out, but labelling a recording Finnish Saxophone Masterpieces really is asking for it! None of the works recorded here is remotely a masterpiece, however grateful saxophonists might be for them. Perttu Haapanen´s Aria (2003-4) extend the instrument´s technique (and that of the vocalising player) and Jarmo Sermilä´s Contemplation 2 (1978) brings in electronics ; Kalevi Aho´s Quartet (1982) offers the most meat, while Kirmo Lintinen´s Quattro Capricci (2002-4) for saxophone quartet are animated by a sly sense of humour. Oliver Kohlenberg´s O vos felices (2005), a mini-concerto for sax, percussion and electric bass, pushes the instrument back towards jazz. Olli-Pekka Tuomisalo, ably assisted by a number of fellow musicians, plays superbly, and the sound is first-rate.
Kaikki kappaleet saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalon levyllä tuskin ovat todellisia mestariteoksia, levyn nimestä huolimatta. Silti ainakin Perttu Haapasen värikäs Aria, Sampo Haapamäen vauhdikas Avenue sekä Oliver Kohlenbergin jazztyylinen O vos Felices ilahduttavat kuulijansa. Tuomisalon ja hänen muusikkotovereidensa soitto on suvereenin mestarillista.
(Suomen Kuvalehti 41 / 2009, Lauri Kilpiö)
”Mestariteoksia” tämän levyn kappaleet lienevät lähinnä saksofonikontekstissa, mutta kyllä niitä mielikseen kuuntelee. Eniten ilahduttaa Jarmo Sermilän Contemplation 2 (1978), jonka nauhaosuus ei ole vanhentunut vaan saanut retrohohteen. Perttu Haapasen soittotekniikkailottelu Aria ja Kirmo Lintisen Les Six –henkiset saksofonikvartettikappaleet soivat musiikin riemua, ja Kalevi Ahon kvarteton 80-lukulaisen paatoksen Linea-yhtye saa tulkittua raikkaasti.
Nimikappale, Sampo Haapamäen Avenue, on uljasta uusromanttista paisuttelua, joka vaatii solistilta tiukkaa ilmaisua ja sointikontrollia, mutta palkitsee monitahoisuudella. Oliver Kohlenbergin uusbarokkinen mutta epätonaalinen jazz-lurittelu tekee tehtävänsä levyn jälkiruokana, mutta jätti minut äimistelemään, kannattaako freesooloja säveltää.
Teoksiltaan, kokoonpanoiltaan ja valitettavasti myös äänitykseltään vaihtelevan levyn yhteinen nimittäjä on piakkoin väittelevä Olli-Pekka Tuomisalo, jonka osaaminen ei jää epäselväksi. Soittimen hallinta ja heittäytyvät tulkinnat yhdessä ohjelmiston rikkauden kanssa todistavat, että ainakin tämä osa hänen määrätietoista tohtoriprojektiaan toteuttaa tarkoituksensa.
(Rondo 11 / 2009. Kare Eskola)
Kuuntele!
[audio:https://www.ollipekkatuomisalo.com/wp/audio/PehrHenrikNordgren.mp3|autostart=yes]