Tuomisalo & Marin 5.7.2017

”Tuomisalo och Marin uppträder regelbundet tillsammans, och duons musicerande var genomgående suveränt. Speciellt fängslades jag av den intensiva tolkningen av Duke Ellingtons (1899-1974) Sultry sunset. Tuomisalo utnyttjade saxofonens breda uttrycksskala från sammetslena legaton och pianissimon till mustigare och mer genomträngande klanger. Marin bidrog med rytmisk flexibilitet, fina solon och vid behov även med virtuosa löpningar.” (Hbl, Anna Pulkkis. 7.7.2017)

Uusia sävellyksiä kantaesitettävänä

Sadan tilaussävellyksen raja lähestyy! Vuonna 2018 kantaesitän Tapani Länsiön ja Eero Hämeenniemen minulle omistamat teokset. Näistä lisää konsertit-osiossa. Tähän mennessä tilattuja ja omistettuja teoksia on kertynyt mm. säveltäjiltä Paavo Heininen (Sonaatti), Sebastian Fagerlund (Saksofonikonsertto, Ground), Perttu Haapanen (Din, Aria, Saksofonikonsertto, Get stoned), Pasi Lyytikäinen (Rosso, Jumpe!), Oliver Kohlenberg (O vos felices), Max Savikangas (Nostalgiamarssi, Saksofonikvartetto, Black metal), Kimmo Kuitunen (Saxes, Quatuor pour Linea, Leino meets ASQ, Symphony for ASQ), Christian Holmqvist (Pezzo concertante, Saksofonikvartetto, Götterdämmerung, Saksofonikonsertto), Mika Kuuskankare (Fantasia, Solo per sassofono, No more mr. nice guy), Jennah Vainio (Saksofonikvintetto), Asta Hyvärinen (Karu), Pauliina Isomäki (Mielialoja), Tapani Länsiö (Tukutuk, Echoes of sorrow), Tomi Räisänen (L´homme armé), Antti Auvinen (L´homme rouge), Robert Kritz (Sonatina, Diaspora dances), Tim Page (Shout, murmur, wheeze), Juho Miettinen (Sonaatti), Maija Ruuskanen (Wellamo), Osmo Tapio Räihälä (L´homme á la licorne), Ari Vakkilainen (Sonaatti) jne jne.

Naxos julkaisee keväällä 2018 viidennentoista levyni ”Lost Saxophone Concertos”!

Levy sisältää ensilevytykset peräti viidestä saksofonikonsertosta 1920-luvulta 1950-luvulle. 1) Yrjö Gunaropuloksen säveltämä ensimmäinen suomalainen saksofonikonsertto. Teoksen luultiin 60:n vuoden ajan tuhoutuneen säveltäjän kotona v. 1954 riehuneessa tulipalossa. Parinkymmenen vuoden indianajonesmaisen jäljittämisen tuloksena löysin alkuperäisen partituurin marraskuussa 2016. 2) John Beach Cragunin säveltämä ensimmäinen amerikkalainen saksofonikonsertto. Jäljitin teosta vuodesta 2004 asti ja tammikuussa 2016 löysin vihdoin partituurin Chicagosta. 3) Leopold van der Palsin Concertino – teos on sävelletty Sigurd Raschérille vuonna 1938. Raschér esitti teoksen säveltäjän järjestämässä kotikonsertissa mutta ei ikinä esittänyt teoksen orkesteriversiota. 4) Eilert Lindorff Larsenin Concerto. Tämä 9-minuuttinen konsertto on kaunis ja viihteellinen pikkuteos, joka on ehkä juuri lyhykäisyytensä vuoksi jäänyt konserttiohjelmien ulkopuolelle. 5) Phyllis Taten Saksofonikonsertto vuodelta 1944 oli säveltäjän läpimurtoteos ja aikanaan sai useita esityksiä osakseen. Kuitenkin 1950-luvun jälkeen se on jäänyt käytännössä kokonaan pois ohjelmistoista – vaikka onkin musiikilliselta painoarvoltaan yksi hienoimpia saksofoniteoksia.

 

”The Saxophone” edelleen saatavilla

Viimeisin CD-levyni ”The Saxophone” edelleen saatavilla – hinta postituksineen 20 euroa! Levyllä sekä ”kamariklassista” että ”kamarijazzia” ja mukana musisoimassa Risto-Matti Marin (piano), Vesa Ojaniemi (kontrabasso), Mikko Arlin (rummut) ja Mikko Raasakka (bassoklarinetti). Tilaukset ollipekkatuomisalo(at)welho.com

 

Ballade – Finnish Saxophone Concertos vol. 3

Finnish Music Quarterly 1 / 2010, MA

There´s what appears to be a Klami saxophone concerto – Three Pieces – nestling in the middle of Olli-Pekka Tuomisalo´s third anthology of Finnish saxophone concertos. In the event, it turns out to be movements with saxophone solos that Tuomisalo has excerpted from other works: the Sérénades joyeuses, Symphonie infantine and Blood Wedding. Set six tracks in, the quality of these Klami pieces distinguishes them in their generally light-music company.
The other two serious pieces come at the end: the Ballad in Five Movements (1999) by Markus Fagerudd (b. 1961) and the Concerto (2005-6) by Christian Holmqvist (b. 1974), though both are stronger on atmosphere than formal procedure. But is that a didgeridoo in the background of the Fagerudd?

Finnish Saxophone Quartets

OPETTAJA-LEHTI 17.12.2010, Matti Saurama

Kahden cd-levyllisen verran suomalaisvoimin toteutettua saksofonimusiikkia on hieno saavutus. Kun esillä on suuri joukko säveltäjiä, vaikutelmat ovat vaihtelevat. Soittimen luonne tulee raita raidalta selkeämmin esiin, mahdollisuudet avautuvat, sointi kiirii rikkaana. Teoksia hallitsee klassinen kieli.
Moni-ilmeisyys kertoo senkin, että saksofonikvartetti on kokoonpano, jolle sävelletään nykyisin eniten maailmassa. Levyillä on kaksi hieman toisistaan poikkeavaa kokoonpanoa. Ilmaisusta sitä ei huomaa, taso on yhtä korkea.

Metallifonia – Far Beyond the Sun

KUUKAUDEN LEVY
(Aksentti 8 / 2008, Antti Häyrynen)

Kyytiä klassikoille
Saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalo ja pianisti Risto-Matti Marin osoittavat, ettei hevirockin parissa vietetty nuoruus ole hukkaan heitetty ja että murrosiän synkistelyn ja uhon voi elää uudelleen. Metallifonia-duona esiintyvä kaksikko on sovittanut ja sovituttanut kitarahevin klassikkoja 1970- ja 80-luvuilta, päänumeroinaan Van Halenin ja Yngwie Malmsteenin kappaleet, joissa alun perinkin on tuntuvilla klassisen musiikin virtuoosiperinne.
Projektiin liittyneet sovittajat ja säveltäjät, Jan-Mikael Vainio, Pasi Lyytikäinen, Tommi Kärkkäinen, Markus Fagerudd ja Perttu Haapanen ovat olleet hankkeesta ilmeisen innoissaan ja kappaleet potkaisevat vakuuttavasti modernistisessa kuosissaan. Vainio on säveltänyt (Malmsteenin) nimikkokappaleeseen intron, jossa levy saa lentävän lähdön. Tuomisalo käyttää sovituksissaan myös äänitystekniikan suomia mahdollisuuksia, joista syntyvä moniääninen törähtely muistuttaa hieman Michael Nymanin musiikkia. Marinin sovitus Malmsteenin Krakatausta yhdistää Lisztin bravuurityylin rokkikukkoiluun.
Levyn ainoa klassinen kappale on Carl Orffin Carmina Buranan O fortuna –kuoro ja dokumentoinnin perusteella ainoa alkuperäisteos on Max Savikankaan Black metal. Soiton perusilme on asiaankuuluvan totinen ja kumppanusten taituruus ei jää jälkeen esikuvistaan. Joissakin näytteissä korostuu heville ominainen monotonia enemmän kuin olisi väliksi, mutta suurin osa sovituksista on tarttuvan kekseliäitä ja sopivasti – vaan ei liikaa – humoristisia. Jarmo Sermilän Jasemusiikki on vuosien varrella levyttänyt vinon pinon tarkalla vainulla poimittua nykymusiikkia ja jälki on aina – kuten tässäkin – ollut teknisesti erittäin korkeatasoista.

 

(Metallilehti Inferno 6 / 2008. Tomi Pohto)
Vuoden hämärimmästä ja kiintoisimmasta hevilainalevystä vastaa Metallifonia. Olli-Pekka Tuomisalon saksofonin ja Risto-Matti Marinin pianon voimin muuntuu Stonen Get Stonedkin merkillisille suuntimille.
Kotimaisen spiidin lisäksi vänkyrän kamarijazz-kohtelun saavat niin Van Halen, Yngwie Malmsteen kuin Led Zeppelinkin. Alkuperäisen kappaleen tunnettuudella ei ole merkitystä, sillä Metallifonia on sovittanut tulkitsemansa teokset näkemyksellisesti.
Levyn tunnelmat nivoutuvat hetkittäin oivallisen piinaaviin sfääreihin, sitten kaksijakoinen albumi näyttää kupruisan puolensa ja homma alkaa haista liikaa taiteelta. Rockiahan tässä kuitenkin ollaan versioimassa.
Metallifonian funktio jää epäselväksi. Yrittääkö se tuoda raskaan musiikin ilosanomaa taidemusiikkipiireille, vai tyrkyttääkö se sofistikoitunutta näkemystään raskasmetallisteille? On tuomion aika: yhdesti kirvestä instrumentillisesta taituruudesta, toisen kerran pamahtaa ulottuvuudellaan mittaamattomilta vaikuttavista sovituksista. Puolikas isku silkasta rohkeudesta.

 

Puhallinorkesteriuutiset Kevät 2008
Vuoden tähän asti hämmentävin kuuntelukokemus!
Tunteella vedetty levy sisältää niin tuhdin paketin virtuositeettiä ja sankarillisia suorituksia, että siinä riittää sulateltavaa pitkäksi aikaa. Olli-Pekka Tuomisalo ja Risto-Matti Marin ovat antaneet uudet kasvot jo alunperinkin hienoille teoksille. Sovittajina ovat Tuomisalon ja Marinin lisäksi kunnostautuneet Jan Mikael Vainio, Perttu Haapanen, Markus Fagerudd, Pasi Lyytikäinen ja Tommi Kärkkäinen, ainoa levyä varten sävelletty biisi (Black Metal) on Max Savikankaan käsialaa.
Levyn nimikkobiisi, Yngwie Malmsteenin ”Far Beyond the Sun”, esittelee hieman kletzmertyyppistä fonismia. Taidokkaat unisonosoolot muistuttavat Yngwien ja hänen ”hovikiipparistinsa” Jens Johanssonin kulta-ajoista. Levyn ehkä kasareinta tavaraa on Perttu Haapasen ehkä hieman kieli poskessa sovittama Stone-yhtyeen ”Get Stoned”, joka savuverhonsa takaa tuo mieleen John Zornin. Soitinten roolitus on varsin mielenkiintoinen, pianisti Marin saa tarjoiltavakseen mättökomppia joka ei ehkä taimaukseltaan ollut tarkoitettukaan aivan metronomiseksi.
Gilbertin ”Echo Song” muistuttaa hypnoottisuudessaan konemusaa. Pianoton sovitus etenee baritoni- ja alttosaksofonin päällekkäisäänityksinä, joten tätä helmeä ei taida voida livenä kuulla.
Markus Fageruddin ”A Potful of Ledzeps” on hengästyttävän turboahdettu rymistely jossa taiteilijoiden moni-ilmeinen instrumenttienkäyttö tekee kunniaa tälle 1970-luvun titaanille.
Minun kohdallani levyn ehdottomaksi timantiksi osoittautuu Malmsteenin ”Krakatau”. Risto-Matti Marinin ehjä sovitus on hetkittäin todella vaikuttava, muutama sisäänleivottu klasari-inside kruunaa kokonaisuuden.
Kaiken kaikkiaan ”Far Beyond the Sun” on hyvin toimiva kokonaisuus. Keskenään erilaiset biisit oivaltavine sovituksineen tarjoavat ahaa-elämyksiä useammalle kuuntelukerralle. Jos nyt jotain jäi tältä levyltä kaipaamaan niin perinteinen 80-luvun ratsastuskomppi puuttui, sitä ehkä toivoisin hieman seuraavalle levylle, kiitos!
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy!
Kreisi S.

Avenue – Finnish saxophone masterpieces

Hiljattain Alba-levy-yhtiön julkaisema saksofonitaiteilija Olli-Pekka Tuomisalon levy ”Avenue – Finnish saxophone masterpieces” on mainio sukellus suomalaisten saksofonisävellysten maailmaan.
Levyllä soittavat Tuomisalon lisäksi pianisti Risto-Matti Marin, Linea- ja Osuma-yhtyeet sekä Akateeminen saksofonikvartetti.
Levyllä kuullaan Perttu Haapasen sooloteos, Aria, Jarmo Sermilän Contemplation 2 saksofonille, paimenhuilulle ja syntetisaattorille, Kalevi Ahon Kvartetto saksofonille, huilulle, kitaralle ja lyömäsoittimille, Sampo Haapamäen Avenue saksofonille ja pianolle, Kirmo Lintisen Quattro capricci saksofonikvartetille, ja lopuksi Oliver Kohlenbergin O vos felices saksofonille ja lyömäsoittimille.
Saksofoni mielletään edelleen suuren yleisön keskuudessa ensisijaisesti jazz-instrumentiksi, mutta Olli-Pekka Tuomisalon levy todistaa jälleen kerran sen, että saksofonista on moneksi, myös taidemusiikkiin.
Jarmo Sermilän teoksessa Contemplation 2 saksofoni seurustelee syntetisaattorin ja paimenhuilun kanssa. Tunnelma on ajaton ja avaruudellinen. Saksofoni ikään kuin seikkailee mystisessä äänimaisemassa, hämillään menneisyyden ja tulevaisuuden välimaastossa.
Levyn nimiteoksessa, Sampo Haapamäen Avenue:ssa piano ja saksofoni kilvoittelevat värikkäiden sävelkulkujen ja harmonioiden ristiaallokossa. Haapamäen teoksessa soittajan kyvyt laitetaan koetukselle, sillä saksofoni kiipeää paikoitellen korkeimpaan mahdolliseen rekisteriin.
Kirmo Lintisen Quattro capricci tuo levylle kuulijaystävällistä musikaalisuutta, eli sellaisia harmonioita ja sävelkulkuja, svengiä, räiskettä ja iloa, jotka kuulija ottaa vastaan nautiskellen. Lintisen teoksen tunnelmat vaihtelevat kuin vanhoissa mykkäelokuvissa, nopeasti leikaten ja kuulijaa liikuttaen.
Levyn päättävä Oliver Kohlenbergin hulvaton teos O vos felices päästää höyryt ulos. Rummuista, kontrabassosta ja vibrafonista koottu perinteinen komppiryhmä kohtaa modernin nykymusiikin, kun saksofonisti soittaa rytmiryhmän päälle käsittämättömiä sooloja.
Levyn kokonaisuutta häiritsee se, että teokset on äänitetty useassa eri tilassa (Sibelius-Akatemiassa, Espoon Sello-salissa ja Tampereen konservatoriossa). Akustiikka ja saundi vaihtuvat turhan tiheään.
Ohjelmiston kirjavuus voidaan myös tulkita joko rikkaudeksi tai sekavaksi sillisalaatiksi, mutta tämän levyn kohdalla kokonaisuus toimii. Kyseessä on arvokas lisä vähälukuiseen suomalaisten saksofonisävellysten levytysten joukkoon.
(Yle Radio 1, Uudet levyt. 10.9.2009 Miika Lauriala)

 

Review by James Manheim
The category of Finnish saxophone masterpieces might seem a small one, but saxophonist Olli-Pekka Tuomisalo, along with various backing musicians, is out to convince you otherwise. He does it with a couple of pieces that stand out even among the collection of music occasioned by wind players’ predilection for extended technique, mixed in with works of other types. The only piece to address the saxophone’s relationship to jazz is Oliver Kohlenberg’s O vos felices (2005), and it’s quite an intriguing work; the bass and percussion put the listener on familiar jazz ground, only to be dislodged by the shifting and unusual relationship of the saxophone to the ensemble. Although composer Kirmo Lintinen has a jazz background, it’s hard to hear in his elegant and rather formal Quattro Capricci for saxophone quartet. There is a work for saxophone and electronics, Jarmo Sermilä’s Contemplation 2, and a 1982 Quartet for flute, saxophone, guitar, and percussion by the only ”name” composer on the program, Kalevi Aho. But Tuomisalo really gets to show his stuff on Perttu Haapanen’s Aria, which requires pitch-perfect vocal gestures from the player, closely integrated with the saxophone sounds, and the title track by Sampo Haapamäki, with its brutal journey through the upper register. Advanced classical saxophone players are sure to find something here they like, but they’ll need to have reached a high level before taking on the latter two works.

 

Finnish Music Quarterly 3 / 2009, MA
—Harjanne´s title [The Great Trumpet Sonatas] might be sticking its neck out, but labelling a recording Finnish Saxophone Masterpieces really is asking for it! None of the works recorded here is remotely a masterpiece, however grateful saxophonists might be for them. Perttu Haapanen´s Aria (2003-4) extend the instrument´s technique (and that of the vocalising player) and Jarmo Sermilä´s Contemplation 2 (1978) brings in electronics ; Kalevi Aho´s Quartet (1982) offers the most meat, while Kirmo Lintinen´s Quattro Capricci (2002-4) for saxophone quartet are animated by a sly sense of humour. Oliver Kohlenberg´s O vos felices (2005), a mini-concerto for sax, percussion and electric bass, pushes the instrument back towards jazz. Olli-Pekka Tuomisalo, ably assisted by a number of fellow musicians, plays superbly, and the sound is first-rate.

 

Kaikki kappaleet saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalon levyllä tuskin ovat todellisia mestariteoksia, levyn nimestä huolimatta. Silti ainakin Perttu Haapasen värikäs Aria, Sampo Haapamäen vauhdikas Avenue sekä Oliver Kohlenbergin jazztyylinen O vos Felices ilahduttavat kuulijansa. Tuomisalon ja hänen muusikkotovereidensa soitto on suvereenin mestarillista.
(Suomen Kuvalehti 41 / 2009, Lauri Kilpiö)

 

”Mestariteoksia” tämän levyn kappaleet lienevät lähinnä saksofonikontekstissa, mutta kyllä niitä mielikseen kuuntelee. Eniten ilahduttaa Jarmo Sermilän Contemplation 2 (1978), jonka nauhaosuus ei ole vanhentunut vaan saanut retrohohteen. Perttu Haapasen soittotekniikkailottelu Aria ja Kirmo Lintisen Les Six –henkiset saksofonikvartettikappaleet soivat musiikin riemua, ja Kalevi Ahon kvarteton 80-lukulaisen paatoksen Linea-yhtye saa tulkittua raikkaasti.
Nimikappale, Sampo Haapamäen Avenue, on uljasta uusromanttista paisuttelua, joka vaatii solistilta tiukkaa ilmaisua ja sointikontrollia, mutta palkitsee monitahoisuudella. Oliver Kohlenbergin uusbarokkinen mutta epätonaalinen jazz-lurittelu tekee tehtävänsä levyn jälkiruokana, mutta jätti minut äimistelemään, kannattaako freesooloja säveltää.
Teoksiltaan, kokoonpanoiltaan ja valitettavasti myös äänitykseltään vaihtelevan levyn yhteinen nimittäjä on piakkoin väittelevä Olli-Pekka Tuomisalo, jonka osaaminen ei jää epäselväksi. Soittimen hallinta ja heittäytyvät tulkinnat yhdessä ohjelmiston rikkauden kanssa todistavat, että ainakin tämä osa hänen määrätietoista tohtoriprojektiaan toteuttaa tarkoituksensa.
(Rondo 11 / 2009. Kare Eskola)

Kuuntele!

[audio:http://www.ollipekkatuomisalo.com/wp/audio/PehrHenrikNordgren.mp3|autostart=yes]

Saxophone Romance

Ilkka 7.3.2011, Juha Seitz

Olli-Pekka Tuomisalo: Saxophone Romance (Alba/Fg-Naxos).



Saksofonisti ja kapellimestari Olli-Pekka Tuomisalo heittäytyi romanttisen tyylikkään hempeilyn untuvaisiin laskoksiin. Saxophone Romancella ison orkesterin viulu- ja torvisovitukset taustoittavat Tuomisalon vietteleviä saksofonisooloja, joiden viihteellinen kerroin on tiheä. Romantiikkaa tihkuu mm. Duke Ellingtonin ja George de Godzinskyn sävellyksistä.

 

Aamulehti 23.3.2011, Harri Hautala

Nykymusiikin tykkinä tunnettu Olli-Pekka Tuomisalo heittää vaihteeksi kepeälle vaihteelle tulkitsemalla 1950-luvun viihdemusiikkia ja Duke Ellingtonin ikivihreitä jazzsävellyksiä.

Radion Viihdeorkesterin hengessä tehdyissä viihdekappaleissa Tuomisalo ja hänen kokoamansa iso orkesteri luovat kauniilla tavalla nostalgisia sointeja. Orkesteri on erinomainen, ja Tuomisalo puhaltaa huolellisesti ja musikaalisesti.

 

Muusikko-lehti 3 / 2011, Ilkka Ylönen

Olli-Pekka Tuomisalo on maamme johtava klassisen saksofonin soittaja. Uutuuslevylle Saxophone Romance on koottu soittamaan myös harvinaisen suuri (viihde)orkesteri, jota Tuomisalo itse johtaa. Levyn ohjelmisto ulottuu pehmojatsista utuviihteen kautta divertimentoreippauteen. Soitto tuo mieleen myös elokuvamusiikin. Tuomisalon soittimessa on hunajainen ääni, ja improvisaationomaiset juoksutukset ovat varmoja. Duke Ellingtonin sävellykset ovat levyllä edukseen.

 

Demari 12.4.2011, Matti Saurama

Saxophone Romance, Olli-Pekka Tuomisalo and His Orchestra; ALBA

Saksofonia voi kutsua sointisävyjen haltiaksi. Olli-Pekka Tuomisalo on ansiokkaasti vienyt soittimen asiaa ja laajentanut sen reviiriä yli raja-aitojen. Tuomisalo haluaa muistaa omia lähtökohtiansa, Ellingtonia sekä viihdemusiikkia. Muusikot ovat kotimaiselta – ja kansainväliseltä – huipulta. Verratonta retkiluistelua.